Hiedanrannan Kehitys Oy:n vuosikertomus 2025
Hiedanranta ratikan ja asuntorakentamisen aikaan
Hiedanrannan kaupunginosassa alkoi uusi aikakausi ratikan liikennöinnin ja asuinrakentamisen alkamisen myötä vuonna 2025. Nämä merkkipaalut kertovat kaupunginosan siirtymisestä suunnitteluvaiheesta toteuttamiseen.
Sisällys
Toimitusjohtajan katsaus

Vuonna 2025 ohitettiin kaksi isoa merkkipaalua Hiedanrannan matkalla suunnitelmasta kaupunginosaksi: ratikkaliikennöinnin ja asuntorakentamisen käynnistyminen. Vuosi alkoi näyttävästi Tampereen Ratikan Ratikkajuhlassa 4. tammikuuta, jolloin Lentävänniemen liikennöinnin aloitusta juhlistettiin Hiedanrannassa. Ratikkaliikenteen myötä Lentävänniemi, Niemenranta ja Hiedanranta nousivat saavutettavuudeltaan uudelle tasolle niin konkreettisten yhteyksien osalta kuin myös henkisesti. Siirtyminen ratikka-aikaan näkyi Hiedanrannan vuotuisen kävijämäärän kasvuna, vaikka uusia asukkaita ei vielä alueelle muuttanut. Liikennöinnin käynnistymisen myötä Hiedanrannan eteläosa muuttui Tampereen vilkkaimmaksi liityntäliikenteen terminaaliksi.
TA-Asumisoikeus aloitti 40 asumisoikeusasunnon rakentamisen Pohjoiskortteleihin kesäkuussa. A-Kruunu aloitti myös 38 vuokra-asuntoa käsittävän kohteensa rakentamisen elokuussa. Nämä kerrostalokohteet käynnistivät Hiedanrannan rakentamisvaiheen kymmenen vuotta alueen kehittämisen visiotyön alkamisen jälkeen.
Hiedanrannan Kehitys Oy jätti alkuvuodesta Pohjoiskortteleiden alueesta hakemuksen kansainvälisen BREEAM Communities -sertifikaatin saamiseksi. Sertifikaatti myönnettiin aprillipäivänä korkeimmalla mahdollisella arvosanalla ”Outstanding”. Outstanding-arvosana oli ennen Hiedanrantaa myönnetty vain viidelle alueelle maailmassa. Hiedanrannan jälkeen joukkoon on saatu yksi alue lisää Tsekeistä. Hiedanranta on edelleen Suomen ainoa sertifioitu alue. Sertifiointi on merkittävä riippumaton ulkopuolinen todennus Hiedanrannan suunnittelun ja toteutuksen vastuullisuudesta.
Pohjoiskortteleiden jälkeen seuraavien yhtiön omistamien maa-alueiden asemakaavatyö jatkui koko vuoden. Tehdaskartanonkadun länsipäässä, Lielahdenkadun ja Tehdaskartanonkadun risteyksessä, olevan alueen asemakaavan muutosehdotus hyväksyttiin syksyllä ja se eteni kaavan hyväksymiskäsittelyyn. Tehtaan eteläpuolisen alueen asemakaavan valmisteluaineisto laadittiin vuoden aikana.
Yhteistyö Hiedanrannan kulttuuritilakonseptin kehittämiseksi jatkui Tampereen kaupungin kanssa. Tarveselvitys kulttuuritilakokonaisuudesta Tehtaaseen eteni. Uusia tiloja tarvitsevia kulttuuriorganisaatioita on noin 20. Työ näiden organisaatioiden toiminnan tarpeiden kuvaamiseksi suunnitteluratkaisuina, tilaohjelmina ja teknisinä vaatimuksina tarkentui vuoden aikana merkittävästi.
Vuonna 2023 alkanut asuntomarkkinoiden yleinen heikko tilanne ei parantunut. Vuoden 2025 aikana Hiedanrannassa toteutuivat kiinteistökaupat TA-Asumisoikeuden ja A-Kruunun tonttien lisäksi myös Avain Yhtiöiden kanssa vuokra-asuntojen rakentamista varten. Lisäksi kiinteistökaupat tehtiin OP Tonttirahaston kanssa, jonka tonteille Bonava Suomi on rakentamassa omistusasuntoja. Asuntorakentamisen aktiviteetti Hiedanrannassa näytti siten vuoden mittaan hieman yleistä markkinatilannetta paremmalta. Erityistä poikkeusta yleiseen varovaisuuteen uusien asuntohankkeiden aloituksissa tuskin pystytään Hiedanrannassakaan tekemään. Odotamme Hiedanrannan tonttien myynnin ja rakentamisen vilkastuvan sitä mukaa, kuin uudisasuntojen rakentaminen yleisesti vilkastuu.
Mikko Leinonen
toimitusjohtaja
Hiedanrannan Kehitys Oy
Yhtiö
Yhtiön avainluvut vuonna 2025
8,4 M€
liikevaihto
-0,9 M€
TIlikauden tappio
44,9 M€
taseen loppusumma
Hallitus ja toimiva johto
Hiedanrannan Kehitys Oy on 100-prosenttisesti Tampereen kaupungin omistama yhtiö ja Tampereen kaupunki nimeää yhtiön hallituksen vuosittain yhtiökokouksessa. Yhtiön hallitukseen kuului tilikaudella kuusi jäsentä. Hallituksen kokoonpanossa ei tapahtunut muutoksia. Hallituksella oli tilikauden aikana yhteensä yksitoista (11) kokousta ja osallistumisprosentti kokouksissa oli 100 %.
Mika Pekkinen, hallituksen puheenjohtaja
Juuso Jankama, hallituksen jäsen
Janne Kytö, hallituksen jäsen
Pekka Pohjoismäki, hallituksen jäsen
Kirsi Rossi, hallituksen jäsen
Tuukka Salkoaho, hallituksen jäsen
Yhtiön toimitusjohtajana toimii Mikko Leinonen. Yhtiöllä on johtoryhmä, jossa on seitsemän (7) jäsentä.
Henkilöstö
Hiedanrannan Kehitys Oy:n palveluksessa oli vuoden 2025 päättyessä 14 henkilöä, kun mukaan lasketaan toimitusjohtaja. Henkilöstön keski-ikä oli 45,7 vuotta. Uusia työntekijöitä aloitti vuoden aikana kaksi ja neljä työsuhdetta päättyi. Henkilötyövuodet vähenivät tilikaudella kolmella henkilötyövuodella. Yhtiön toimipisteenä toimi Hiedanrannassa sijaitseva Jukola-rakennus. Lisäksi Suunnittelukonttorin yläkerta otettiin kokous- ja vierailijakäyttöön.
Vuoden aikana työhyvinvointia ylläpidettiin henkilöstön yhteisillä tilaisuuksilla, tukemalla vapaaehtoista työhyvinvointitoimintaa, liikunta- ja kulttuurieduilla sekä työsuhdepolkupyöräedulla. Henkilöstön työtyytyväisyyttä mitattiin työtyytyväisyyskyselyn avulla, jonka perusteella henkilöstön työtyytyväisyys on erittäin hyvällä tasolla. Työturvallisuuden osalta otettiin käyttöön uudet henkilöstön turvallisuusohjeet sekä turvallisuusperehdytyksen toimintamalli.

Työtyytyväisyys korkealla tasolla
Hiedanrannan Kehitys Oy:n henkilöstön työtyytyväisyyttä mitataan vuosittain KivaQ-kyselyn avulla. Työhyvinvointikyselyssä selvitetään muun muassa oman työn mielekkyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia työtehtäviin, esihenkilötyötä, työilmapiiriä sekä työpaikan suositteluhalukkuutta.
Hiedanrannan Kehityksen henkilöstön työtyytyväisyyskyselyn kokonaisindeksi oli 8,54 vuonna 2025. Organisaatioissa, joissa KivaQ-indeksi on 8,5 tai enemmän, työhyvinvointi on yleensä erittäin hyvällä tasolla. Yhtiön tavoitteena on, että henkilöstön työtyytyväisyys on hyvällä tasolla, jolloin KivaQ-indeksin tulee olla yli 8,00.

Yhtiön arvot ohjaavat toimintaa
Yhtiön henkilöstö määritteli vuoden 2025 aikana yhteiset arvot, jotka toimivat yhteisen työskentelyn periaatteina ja joista välittyy Hiedanrannan Kehitys Oy:n yrityskulttuuri. Arvot ohjaavat yhtiön päivittäistä toimintaa, päätöksentekoa ja johtamista. Arvoja työstettiin ryhmätöinä, joihin osallistui koko yhtiön henkilöstö.
Arvokeskusteluissa teemoina nousivat esille muun muassa rohkeus, ratkaisukeskeisyys, uudet toimintamallit, tuloksellisuus, luottamus työkavereihin ja iloitseminen yhteisistä onnistumisista. Merkitykselliseksi koettiin myös välittäminen siitä mitä, miten, keiden kanssa ja kenelle työtä tehdään sekä millaisia vaikutuksia työllä on laajemmassa mittakaavassa koko Hiedanrannan kaupunginosalle sekä Tampereen kaupungille.
Vastuullisuus
Hiedanrannan Pohjoiskortteleille myönnettiin keväällä BREEAM Communities -aluesertifikaatti, joka kertoo kestävästä kaupunkikehittämisestä sekä todentaa uuden kaupunginosan suunnittelun ja toteutuksen vastuullisuuden. Yksikään toinen alue Suomessa ei ole aikaisemmin saanut sertifikaattia, jolla arvioitaisiin kaupunkikehittämistä kestävän kehityksen näkökulmasta.
BREEAM Communities on maailmanlaajuisesti tunnustettu ja Euroopan johtava aluehankkeiden kestävyyden arviointimenetelmä, jonka avulla Hiedanrannan kaupunginosan suunnittelua ja toteutusta on pystytty arvioimaan luotettavasti sekä tekemään valintoja siten, että kaupunginosaa rakennetaan kestävällä tavalla. Kansainvälinen standardi tekee Hiedanrannasta globaalisti vertailukelpoisen kaupunginosan. Hiedanrannan saama erinomainen arvosana ”Outstanding” on korkein mahdollinen luokitus. Tämä arvosana oli myönnetty aiemmin vain viidelle alueelle koko maailmassa.
Hiedanranta on toiminut tienraivaajana rakentamisesta aiheutuvien hiilipäästöjen pienentämiseksi. Hiedanrannan asuinrakentamisen hiilijalanjälkilaskentaan tehtiin muutos kaupunginosan tavoitteiden vertailukelpoisuuden varmistamiseksi. Suomessa ei ole aiemmin ollut lainsäädännöllä asetettua rajaa rakennusten hiilipäästöille. Vuoden 2026 alussa astuivat voimaan raja-arvot uusien rakennusten hiilijalanjäljelle. Jatkossa asuinkerrostalon aiheuttaman hiilijalanjäljen on vuositasolla alitettava 16,0 kgCO2e/m²/a rakennuksen hyötyneliölle laskettuna 50 vuoden tarkastelujaksolla. Tämä sisältää rakennuksen rakentamisen, käytön ja purkamisen aiheuttamat päästöt. Vuoden 2029 alussa vaatimus kiristyy tasolle 12,0 kgCO2e/m²/a.
Hiedanrannassa määriteltiin hiilijalanjälkeä koskevat vaatimukset rakentajille heti Hiedanrannan Kehitys Oy:n aloitettua toimintansa. Yhtiön ohjaus on kansallisen ohjauksen puuttuessa poikennut nyt kansallisesti käyttöön otetusta tunnusluvusta. Kun yhtiön vaatimus vuonna 2025 laskettiin vertailukelpoisesti, todettiin, että laskennassa yhtiön vaatimukset alittavat laskennan mallitalona käytetyssä rakennuksessa arvon 11,6 kgCO2e/m²/a. Myös parhaillaan rakenteilla olevat hankkeet täyttävät yhtiön asettamat vaatimukset.
Tampereen Energia rakentaa Hiedanrantaan alueellista matalalämpöverkkoa, johon kaikki kaupunginosaan rakennettavat rakennukset voivat liittyä. Hiedanrannan Kehitys Oy:n omistamat kiinteistöt siirtyivät ensimmäisinä käyttämään hiilineutraalia alkuperätaattua SmartNRG-energiaa kesäkuussa. Hiedanrannan kaupunginosan matalalämpöverkko on Suomen ensimmäisiä ja alueellisesti laajin.
Vuoden aikana käynnistettiin yhtiön oman luonnon monimuotoisuuden eli LUMO-ohjelman laatiminen, jonka tavoitteena on varmistaa luonnon monimuotoisuuden parantamiseen tähtäävien toimenpiteiden vaikuttavuus. LUMO-ohjelman tarkoituksena on tunnistaa ja toteuttaa konkreettisia sekä vaikutukseltaan merkittäviä toimia, joilla kaupunkiluontoa voidaan monipuolistaa ja parantaa Hiedanrannassa.

Katujen rakentamisessa saavutettiin yli 20 prosentin vähennys hiilidioksidipäästöissä käyttämällä uusiomateriaaleja, kierrätysasfalttia ja uusiutuvia polttoaineita
Hiedanrannan katujen rakentamisessa hyödynnettiin uusiomateriaaleja ensimmäistä kertaa Tampereella niin, että kunnallistekniikan linjat sijaitsevat uusiomateriaaleilla toteutetun katurakenteen alla. Pohjoiskortteleiden katupohjien rakentamisessa saavutettiin 23 prosentin kokonaisvähennys hiilidioksidipäästöissä. Päästövähennys saavutettiin käyttämällä katurakenteissa uusiomateriaaleja ja kierrätysasfalttia sekä uusiutuvia polttoaineita neitseellisten eli tavallisesti käytettävien luonnonkiviainesten sekä tavallisten polttoaineiden sijaan.
Katu-urakassa sovellettiin Päästötön työmaa Green Deal -sopimuksen mukaisia vaatimuksia. Työmaan koneissa ja kuljetuskalustossa käytettiin vain uusiutuvaa polttoöljyä ja dieselpolttoainetta. Työmaalla käytettävien kaivinkoneiden ja kuljetuskaluston tuli täyttää tietyt ympäristöluokitukset. Näiden vaatimusten ansiosta urakassa saavutettiin yli 60 prosentin vähennys työkoneiden ja kuljetusten polttoaineiden hiilidioksidipäästöissä verrattuna tavanomaiseen dieselpolttoaineeseen.

Hiedanrannassa rakennetaan kestävästi
TA-Yhtiöihin kuuluva TA-Asumisoikeus Oy rakennuttaa Hiedanrantaan 40 asumisoikeusasuntoa, jotka valmistuvat elokuussa 2026. TA-Asumisoikeuden kerrostalohanke on ReCreate-tutkimushankkeen minipilotti, jossa hyödynnetään uudelleenkäytettäviä betonipalkkeja ja -pilareita sekä ontelolaattoja, jotka ovat peräisin Tampereen keskustassa sijainneesta 1980-luvun toimistorakennuksesta.
A-Kruunu rakennuttaa Pohjoiskortteleihin kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Kerrostalo ja koko korttelia palvelevan yhteispihan ensimmäinen vaihe valmistuvat talvella 2026–2027. Uuteen kerrostaloon on suunniteltu erityinen pilarilaatta-runkorakenne, joka vähentää betonin määrää ja pienentää näin huomattavasti rakennuksen hiilijalanjälkeä. Pilarilaattaratkaisu edistää myös uusien kotien muuntojoustavuutta, sillä asuntojen väliset seinät eivät ole kantavia ja kerrokset voidaan toteuttaa erilaisilla asuntopohjilla.
Markkinointi ja tapahtumat
Hiedanrannassa alkukesästä avautuneet uudet palvelut, monipuoliset kesätapahtumat sekä uusi ratikkayhteys houkuttelivat ennätysmäärän kävijöitä tutustumaan kaupunginosaan. Toukokuussa vietettiin kesän avajaisia, jolloin Hiedanrantaan avautuivat Ravintola Väst ja Café Kartano, Hempee x Minetti -jäätelökioski sekä uusi ravintola-, sauna- ja terassikokonaisuus Tehtaan Terassi. Hiedanrannan Pajassa toimi kädentaitajien ja taiteilijoiden kesäkauppa ja second hand -tuotteita myyvä Banger Second Hand.
Elokuussa Hiedanrannassa järjestettiin ulkoilmaelokuvanäytöksiä sekä vietettiin koko perheen Puutarhajuhlia, jossa ohjelmassa oli konsertteja, teatteri- ja sirkusesityksiä, taidetta ja hyvää ruokaa. Tapahtumassa olivat ensimmäistä kertaa mukana myös Pohjoiskortteleiden rakennuttajista A-Kruunu, Bonava sekä TA-Asumisoikeus omilla esittelypisteillään.
Kesällä 2025 mitattiin ensimmäistä kertaa Hiedanrannan vierailijoiden ja tapahtumakävijöiden asiakastyytyväisyyttä. Kävijätutkimuksen suositteluhalukkuutta kuvaava NPS-luku oli erinomainen. Alueen koko vuoden kävijämäärät ja erityisesti sosiaalisen median kanavien seuraajamäärät kasvoivat merkittävästi. Myös ratikkanousut Tehtaan ja Hiedanrannan pysäkeillä kasvoivat tasaisesti.

Ratikan liikennöinnin avausta juhlittiin näyttävässä Ratikkajuhlassa
Hiedanranta toimi Tampereen Ratikan Lentävänniemen Ratikkajuhlan päätapahtumapaikkana 4.1. Ratikkajuhla järjestettiin Ratikan reitin laajenemisen kunniaksi, kun liikennöinti Santalahdesta Lentävänniemeen alkoi 7.1. Tehdasaukiolla nähtiin muun muassa upeita esiintyjiä sekä tapahtumaa varten suunniteltu DJ Orkidean ja VJ Sellekin valo- ja musiikkielämys, joka toteutettiin Tehtaan rakennuksiin. Ratikkajuhlaan osallistui päivän aikana noin 6500 kävijää.

Uudet ympärivuotiset ravintola- ja kahvilapalvelut avautuivat kesällä
Hiedanrannan ensimmäinen ympärivuotinen illallisravintola Väst avasi ovensa toukokuun lopulla. Historiallisessa Suunnittelukonttorissa palveleva, skandinaavisiin makuihin nojaava ravintola on saanut hyvän vastaanoton. Kesällä noin 50-asiakaspaikkaista ravintolaa täydentää 100-paikkainen ulkoterassi Lielahden kartanon puistomiljöössä.
Eurooppalaista kahvilatunnelmaa Hiedanrantaan tuova Café Kartano avautui kesäkuussa Lielahden kartanoon. Kahvilassa järjestetään viikonloppubrunsseja, pop up -bistroiltoja, näyttelyitä sekä erilaisia tapahtumia, kuten viinikouluja.

Katutaidetapahtuma toi Hiedanrantaan taiteilijoita ympäri maailmaa
Mimmit peinttaa 2025 Hiedanranta -katutaidetapahtumassa kotimaiset ja kansainväliset taiteilijat loivat vaikuttavia muraaleja ja taideteoksia tehdasympäristöön. Kesäkuussa järjestettyyn tapahtumaan osallistui toistakymmentä taiteilijaa Argentiinasta, Brasiliasta, Espanjasta, Meksikosta, Saksasta, Suomesta, Virosta ja Yhdysvalloista. Mimmit peinttaa -tapahtuman aikana yleisö pääsi seuraamaan teosten valmistumista ja tapaamaan taiteilijoita. Tapahtuman jälkeen teokset ovat keränneet runsaasti huomiota Hiedanrannan kävijöiden keskuudessa ja sosiaalisessa mediassa.

Pimeän vuodenajan valaistus ilahdutti alueen vierailijoita ja ratikkamatkustajia
Hiedanrannan kaupunginosaan ja vanhoihin tehdasrakennuksiin toteutettiin näyttävä kausivalaistus marraskuussa. Valot syttyivät osana Hiedanrannan joulun avaus -tapahtumaa, jossa vieraili viikonlopun aikana yli 2500 kävijää.
Helmikuulle asti loistavan valotaideteoksen tarkoituksena on elävöittää uutta kaupunginosaa sekä ilahduttaa pimeään aikaan niin joulutapahtumien kävijöitä, ratikkamatkustajia sekä alueen palveluita käyttäviä asiakkaita. Värikkäiden valopintojen ja valoketjujen yhdistelmä korostaa rakennusten arkkitehtuuria ja luo kaupunginosaan ainutlaatuista tunnelmaa pimeään aikaan.
Hiedanranta-konserni
Hiedanrannan Kehitys Oy:llä on kaksi vuonna 2023 perustettua tytäryhteisöä Hiedanrannan Palvelut Oy ja Hiedanrannan Pysäköinti Oy. Tytäryhtiöiden liiketoiminta ja taloudelliset transaktiot olivat tilikaudella vähäisiä. Konsernin taloudellinen tilanne muodostuu lähinnä emoyhtiön taloudellisesta tilanteesta. Konsernin liikevaihto oli 8,4 milj. euroa ja tilikauden tappio 1,0 milj. euroa. Konsernitaseen loppusumma on 44,9 milj. euroa.
Tytäryhtiöissä ei ollut tilikaudella henkilöstöä ja yhtiöiden hallituksen puheenjohtajana toimii Mikko Leinonen ja hallituksen jäseninä Janne Kytö sekä Riikka Hannelius.
Maaomaisuuden kehittäminen
Maaomaisuuden kehittäminen vuonna 2025
1,2 M€
kiinteistökehitys
0,1 M€
yleisten alueiden rakentaminen
6 kpl
MYYdyt KERROSTALOTONTIT
Asuinkerrostalotonttien myynti käynnistyi
Hiedanrannan ensimmäisen asemakaava-alueen (nro 8793) asuinkerrostalotonttien myynti käynnistyi, kun ensimmäiset tontit myytiin keväällä 2025. Kaava-alueen 22 asuinkerrostalotontista myyntiin vuoden aikana yhteensä kuusi. Kiinteistökauppojen myötä myös asuinrakentaminen käynnistyi Hiedanrannassa ja ensimmäisten asukkaat muuttavat alueelle arviolta vuoden 2026 elokuussa. Vuoden 2025 lopussa kahden kerrostalon rakentaminen oli käynnissä.
Maaomaisuuden kehittämisen liiketoimintaa ja tonttien myyntiä varjosti edelleen heikkona jatkunut taloustilanne sekä asuntomarkkinoiden ja uusien asuinrakennushankkeiden markkinatilanne. Heikko markkinatilanne on viime vuosina vähentänyt merkittävästi asuntojen uudisrakentamista. Lähdettäessä vuoteen 2025 markkinatilanteen odotettiin muuttuvan vuoden aikana positiivisesti, mutta odotettua muutosta ei vuoden aikana tapahtunut.
Alueen kaavakehitys eteni
Hiedanrannan Kehitys Oy:n maaomaisuuden kehittämisen toteutusvastuulla on osa Hiedanrannan yleissuunnitelman mukaisesta alueesta. Yhtiön omistamille maa-alueille kohdistuu koko yleissuunnitelma-alueen asukasmäärätavoitteesta noin 42 prosenttia eli 7800 asukasta.
Vuoden 2025 aikana alueen maankäytön suunnittelua edistettiin Tehtaan eteläpuolisilla sekä Hiedanrannan läntisillä alueilla. Tehtaan eteläpuolelle sijoittuvan asemakaavan (nro 8894, Keskusta 1) tarkistetun osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olo päättyi tammikuussa. Vuoden 2025 aikana asemakaavan valmisteluvaihetta edistettiin laaja-alaisesti maankäytön ja yleisten alueiden suunnittelulla sekä kaavan valmisteluvaiheeseen sisältyvillä selvityksillä. Alueen toteutusta varten hankittiin noin 3000 m2:n maa-alue Tampereen kaupungilta.
Tehdaskartanonkadun varren asuin- ja palvelurakentamisen asemakaavan (nro 8898) tarkistettu ehdotus hyväksyttiin syyskuussa. Loppuvuoden aikana valmisteltiin alueen toteutussopimusta, jonka nojalla yhtiö sitoutuu muun muassa alueen yleisten alueiden toteutukseen. Toteutussopimus sekä asemakaava etenevät hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2026 alkupuolella. Asemakaavan muutosehdotus sisältää yhteensä yhdeksän asuinkerrostalotonttia ja 52 310 k-m2 asuinrakennusoikeutta. Alueen toteutukseen liittyvän Tehdaskartanonkadun alkuosan saneerauksen aiheuttamien väliaikaisten liikennejärjestelyjen suunnittelua edistettiin vuoden aikana ja kaava-alueen katusuunnitelmat sekä Kotelotehtaanpuistikon yleissuunnitelma hyväksyttiin.
Koulun ja päiväkodin asemakaavan (nro 8895) tarkistettu ehdotus hyväksyttiin vuoden 2025 maaliskuussa. Kaava-alueen toteutussopimus hyväksyttiin vuoden lopulla ja asemakaava hyväksyttiin Tampereen kaupunginvaltuustossa vuoden 2026 helmikuussa. Hiedanrannan Kehitys Oy:n roolina on toteuttaa asemakaava-alueen yleiset alueet. Yleisten alueiden osalta Hiedanrannan keskuspuiston keskiosan puistoyleissuunnitelma hyväksyttiin vuoden aikana.

Kaupunginosan rakentaminen uuteen vaiheeseen
Hiedanrannan kaupunginosan rakentaminen eteni vuoden 2025 aikana uuteen vaiheeseen, kun ensimmäiset asuinrakennushankkeet käynnistyivät Pohjoiskortteleiden alueella. Skanska rakentaa TA-Asumisoikeus Oy:lle 40 asumisoikeusasuntoa Hiedanrannan Tehtaan pohjoispuolelle Tehdaskartanonkadun varrelle. Seitsemänkerroksisen kerrostalon rakentaminen alkoi kesäkuussa.
NCC aloitti syyskuussa A-Kruunun kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamisen uuden Kuivaamonkadun varrelle. Viisikerroksiseen taloon tulee 38 asuntoa ja asukkaiden yhteistilat. Molemmat hankkeet voittivat tonttivarauksen vuonna 2023 järjestetyssä tontinluovutuskilpailussa.

Uuden kaupunginosan ja ensimmäisen asuinkerrostalon historiallinen peruskivi muurattiin syyskuussa
Hiedanrannan kaupunginosan sekä alueen ensimmäisen asuinkerrostalon historiallinen peruskivi muurattiin juhlatilaisuudessa 17. syyskuuta. TA-Asumisoikeus Oy rakennuttaa Hiedanrantaan kaupunginosan ensimmäisen uudisrakennuksen.
Peruskiven muuraustilaisuudessa Hiedanrannassa oli paikalla noin 80 vierasta. Tilaisuuden juhlapuheen piti Tampereen pormestari Ilmari Nurminen. Arkkitehtitoimisto Raudasoja Oy:n suunnitteleman kerrostalon peruskiveen upotettiin aikakapseli, joka sisälsi muuraushetken aikaa kuvaavia esineitä.
Tehtaan kehittäminen
Tehtaan kehittäminen ja vuokraus vuonna 2025
0,3 M€
peruskorjauksen investoinnit
0,7 M€
ylläpidon kustannukset
32 kpl
vuokralaisia
Tehtaasta kulttuurin ja elämysten keskus
Tehtaan kehittämisen suunnittelu tulevaisuuden käyttötarkoituksiin eteni vuoden 2025 aikana sekä hallinnollisen rakenteen että toteutuksen suunnittelun osalta. Pääpaino oli Tampereen kaupungin kulttuurin palveluverkkosuunnitelmaan sisältyvän Hiedanrannan Tehtaaseen sijoittuvan kokonaisuuden suunnittelussa. Kokonaisuuden on tarkoitus sisältää sekä kaupungin omia kulttuuripalveluita että kaupungin avustusyhteisöjen toimintoja.
Noin kahdestakymmenestä eri organisaatiosta tai palvelusta muodostuvan keskittymän tarvesuunnitelman laatiminen eteni vuoden 2024 syksyllä aloitetusta nykyisten toimintojen ja tilojen kartoituksesta toiminnan kehittämistarpeiden määrittämiseen ja osallistavaan tilasuunnitteluun. Toiminnan sovittamisessa olemassa oleviin tehdasrakennuksiin otetaan huomioon myös rakennushistorialliset arvot ja niiden säilyminen. Näiden lisäksi toimintojen vaatimukset tilojen olosuhteille ja muille ominaisuuksille käännettiin tekniseksi vaatimuksiksi ja suunnitelmiksi. Kaupungin kulttuurikokonaisuuden rinnalla työstettiin vuoden aikana myös Tehtaaseen sijoittuvien kaupallisten palveluiden ja toiminnan suunnitelmia.
Tehtaan kehittäminen ja suunnittelu tähtää siihen, että rakennusten vaiheittain toteutettavan peruskorjauksen ensimmäinen vaihe käynnistyisi vuonna 2028.
Kohti tulevaa, uusia tiloja ja toimintoja
Tehtaan käytössä olevien rakennusten sekä piha-alueiden vuokrausta jatkettiin. Vuokraukseen liittyvän kehittämisen pääpainona oli alueen vierailukohteena toimivat tilat sekä muut olosuhteet. Verstaan tapahtumatilan kehittämistä jatkettiin tapahtumakäytön olosuhteiden parantamiseksi ja Tehdasaukion olosuhteita kehitettiin kesäajan terassitoiminnan mahdollistamiseksi. Suunnittelukonttorin alakerta vuokrattiin Hiedanrannan ensimmäiselle ravintolalle, joka avasi ovensa toukokuussa. Paja-rakennuksen taiteilijoiden ja kädentaitajien työtilat kiinnostivat alan toimijoita ja Paja-rakennuksen vuokrausaste oli vuoden aikana korkea.
Tehtaan rakennusten ylläpidon osalta jatkettiin kattokaivojen ja sadevedenohjauksen korjauksia sekä turvallisuutta parantavia toimenpiteitä kuten verkotuksia. Vuokrattuihin tiloihin toteutettiin pienimuotoisia muutos- ja korjaustöitä.

Tehdasaukiolle avattiin neljän ravintolan ja saunan Tehtaan Terassi
Tehdasaukiolle avattiin uusi Tehtaan Terassi -niminen ravintola-, sauna- ja terassikokonaisuus toukokuussa. Yhteisterassilla toimi kesän ajan neljä ravintolaa: meksikolainen ravintola Ramona, hampurilaisia ja siipiannoksia tarjoileva Ravintola Palkki, skandinaavis-aasialaista kasvis- ja kalaruokaa valmistava Katukeittiö Leidi sekä vegaaninen ravintola Muona.
Ravintoloiden ympärille rakennettiin ulkoterassi, jossa on 250 asiakaspaikkaa. Asiakkaat saivat tilata ruoan ja juoman mistä tahansa ravintolasta ja nauttia tarjoiluista yhteisellä terassialueella. Ravintoloilla on anniskeluoikeudet ja valikoimissaan muun muassa kahvia, virvokkeita, olutta, siideriä ja viinejä. Terassikokonaisuutta täydensi Tehdasaukion sauna, jossa on kesäisin yleisösaunavuoroja.

Pajan putiikit saavuttivat suuren suosion
Hiedanrannan Paja-rakennuksessa toimi kesän ajan Pajalla työskentelevien taiteilijoiden ja käsityöläisten Katutaso-kauppa sekä kierrätettyjä vaatteita ja asusteita myyvä Banger Second Hand. Katutaso-kaupan valikoimissa oli monipuolista taidetta, keramiikkaa, lasiesineitä, kirjoja, kodin sisustus- ja designtuotteita, nahkatöitä, koruja, asusteita, lankoja sekä Hiedanrannassa paahdettua kahvia. Pajalaiset järjestivät vuoden aikana myös useita erilaisia työpajoja sekä avoimet ovet -tapahtumia.
Kuratoituja laadukkaita vaatteita, asusteita ja kenkiä myyvä Banger Second Hand nousi erityisesti nuorten asiakkaiden huimaan suosioon. Bangerin valikoima painottui 90-luvun ja 2000-luvun alun muotiin sekä vintage-klassikoihin. Kahden siskoksen liikkeessä myytiin myös yrittäjien itsevalmistamia käsitöitä.
Hiedanrannan alue ja sen ylläpito
Hiedanrannan alueella siirryttiin uuteen aikakauteen ratikkaliikenteen ja asuinrakentamisen käynnistymisen myötä. Vuoden 2025 alussa käynnistynyt ratikkaliikenne ja samassa yhteydessä käyttöön otettu Hiedanrannan ratikkapysäkin yhteyteen toteutettu joukkoliikenneterminaali sekä liityntäpysäköintialue lisäsivät osaltaan alueen kävijöitä. Hiedanrannassa oli valmistauduttu ennakolta muutoksiin alueen kulkuyhteyksien kehittämisellä ja vuoden aikana pääpaino oli ylläpidon toimivuuden varmistamisessa. Usean vuoden suljettuna ollut Möljän alue avattiin kesällä kävijöille.
Asuinrakentamisen käynnistymisen myötä Pohjoiskortteleiden alueella oli tavoitteena liikkujien turvallisuuden varmistaminen. Hiedanrannan Kehitys Oy käynnisti tiiviin yhteistyön rakennushankkeiden urakoitsijoiden kanssa. Asuinrakentaminen aiheuttaa kaupunginosassa poikkeuksellisia järjestelyjä jalankulku- ja pyöräilyväylille. Rakentumisen ennusteen pohjalta kehitettiin tulevaisuuden muutosten hallintaan toimintatapoja, joiden avulla ennakoidaan rakentamisesta aiheutuvien poikkeusjärjestelyjen vaikutuksia.
Alueen ylläpidon tavoitteena on varmistaa kaupunginosassa liikkuvien turvallisuus ja viihtyisyys. Viihtyisyyden lisäämiseksi puhdistettiin laajalti luvattomiin paikkoihin tehtyjä graffiteja. Turvallisuuden osalta vuoden aikana tarkastettiin kaikki alueen aitaukset ja täsmennettiin alueen aitaustarpeet. Ulkoalueiden hoidossa huomioitiin luonnon monimuotoisuus sekä alueen arvokkaat luontokohteet ja vieraslajit.

Hiedanranta on vilkas joukkoliikenteen solmukohta
Ratikan liikennöinnin käynnistyessä tammikuussa, Hiedanrannan alueelle avattiin kaksi uutta ratikkapysäkkiä: Hiedanranta ja Tehdas. Hiedanrannan pysäkin yhteyteen avattiin vaihtopiste, jossa bussi- ja ratikkapysäkit ovat samassa tasossa. Vaihtopisteelle saapuvat liityntäbussilinjat kuljettavat matkustajat ratikkaan. Hiedanrannan ja Tehtaan pysäkeiltä noustiin ratikan kyytiin yli 800 000 kertaa vuoden 2025 aikana.
Hiedanrannan vaihtopisteen yhteyteen on rakennettu väliaikainen liityntäpysäköintialue noin sadalle henkilöautoille, joten Hiedanrantaan voi helposti jättää auton maksuttomaan parkkiin ja jatkaa matkaa keskustaan ratikalla. Liityntäpysäköintialue on ollut vuoden aikana ruuhkainen ja sen laajentaminen on suunnitteilla.

Tapahtumapysäköintialue käytössä ympäri vuoden
Tehtaan pysäkiltä ratikan kyytiin nousevat opiskelijat ja työmatkapendelöijät sekä alueen vierailijat ovat löytäneet vuoden 2025 aikana Hiedanrannan tapahtumapysäköintialueen, joka sijaitsee Tehdaskartanonkadun varrella. Tapahtumapysäköintialueella on noin 200 autopaikkaa, joista päivittäisessä käytössä on vähintään neljännes.
Tapahtumapysäköintialue palveli myös Radio Nova Festivaalin asiakkaita, kun festivaali järjestettiin ensimmäistä kertaa Santalahden tapahtumapuistossa 13.-14.6. Nyssen tapahtumalipulla festivaaliasiakkaat pääsivät kätevästi liikkumaan tapahtuma- ja pysäköintialueen välillä. Yhteistyön tavoitteena oli houkutella festivaalikävijöitä tutustumaan Hiedanrantaan ja alueen palveluihin.